Kääntäjä tuntureilla ja digiviidakossa

Työpöydällä odotti mukava nivaska tehtävää, aulassa oli korjattu virheellinen opaskyltti. Oli mukava palata levänneenä töihin.

Kesä on minulle uuden tulen aikaa. Haen sisimpääni tulta yksinäisiltä vaelluksilta metsän viileissä varjoissa ja tunturien tuoksuvilla kanervarinteillä. Ammennan lähteestä vettä. Palaan hetkeksi yksinkertaiseen elämään. Minulla ei ole romanttisia harhaluuloja. Tajuan kyllä ja hyväksynkin, että kone-elämä hallitsee meitä ja kokoaa suuriin kaupunkeihin. Mutta haluan aika ajoin palata hetkeksi maailmaan, jossa tärkeää on osata tehdä tuli, kulkea puron yli turvallisesti ja kastumatta, löytää suojaisa lepopaikka.

Vaelluksella on pakko keskittyä olennaiseen, turhat taakat on heitettävä repusta pois. Löydän ja saan näiltä taipaleilta sieluvoimaa, joka auttaa erottamaan olennaisen sivuseikoista myös konearjessamme. Auttaa löytämään tulta, tekemisen paloa.

Ehkä joku vaeltajan viisaus pätee sellaisenaan myös konemaailmassa. Sekä tunturierämaa että digiviidakko on armoton paikka. Hosuen kulkeva väsyttää itsensä nopeasti, eikä eksyneelle heru armoa.

Pisimmälle pääsee se, joka osaa lukea kartasta ei ehkä suorimman mutta sujuvimman reitin, huomaa vaaranpaikat ja kiertää ne, ymmärtää säästää voimiaan.

Missä huomaat näkeväsi asiat toisin, uudessa valossa?

Mikä on sinun voimapaikkasi? Mistä haet sieluun rakennusaineita ja mieleen raikkaita ajatuksia? Missä huomaat näkeväsi asiat toisin, uudessa valossa?

 

Turkka Kulmala
Kirjoittaja on Traductin kippari, piikikäs käännöskukkanen ja terminologiafriikki.

Jaa