Pakoon pahaa joulukissaa

Joulu on perinteiden juhla-aikaa. Suomalaiset jouluperinteet ovat tuttuja jokaiselle suomalaiselle, vaikkei näitä perinteitä itse harjoittaisikaan. Joulukalenterin avaamisesta tulee päivän kohokohta joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen, joulukinkku tirisee uunissa ja joulupukki jakaa lahjat aattona kilteille henkilöille ja niille, jotka ovat onnistuneet brändäämään itsensä kiltteinä.

Joulu on monen mielestä hyvin riippuvainen juuri perinteistä, eikä toisenlaista joulua ole helppo kuvitella. Kuitenkin jo pelkästään Euroopassa perinteiden kirjo vaihtelee pelkästä erilaisesta erikoiseen ja kun laajennetaan kohdealuetta koko maailmankarttaan niin yllätyksiä on luvassa. Esittelemme muutamia erikoisempia jouluperinteitä eri kulttuureista.

 

Japani

Kaikki muistavat McDonald’sin mainoksen muutaman vuoden takaa, jossa possu kampanjoi suurella motivaatiolla sen puolesta, että jouluisin syötäisiin kanaa. Possu olisi varmaankin mielissään japanilaisesta jouluperinteestä: japanilaiset nimittäin kerääntyvät jouluisin sankoin joukoin Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintoloihin ja syövät – mitäpä muutakaan kuin – kanaa. Perinne on niin suosittu, että pikaruokalasta on jopa tarpeen varata etukäteen pöytä jouluruokailua varten.

 

Islanti

Vaatteet tekevät miehen. Islannin jouluperinteessä uusien vaatteiden uskotaan suojelevan sinua pahalta joulukissalta, joka vaanii vanhoihin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja saattaa pistellä huonosti pukeutuneet lapset poskeensa. Vanhat vaatteet symboloivat perinteen mukaan laiskuutta, sillä työteliäät ihmiset saavat jouluksi ahkeruudestaan palkaksi uudet vaatteet. Pahan joulukissan pelossa onkin entistä enemmän syytä lähteä vaatekaupoille.

 

Norja

Norjalaisessa jouluperinteessä on tapana piilottaa kaikki talon luudat jouluaattona. Norjalaiset eivät pelkää siivoamista, vaan perinteen mukaan noidat ja pahat henget tulevat jouluaattona etsimään luutia, joilla lennellä. Norjalaiset eivät ota turhia riskejä, vaan piilottavat kyseiset kulkuneuvot turvallisimpaan soppeen talossansa.

 

Katalonia

Jouluseimi saa huumoria perinteestä, jossa seimeen sijoitetaan patsas – usein julkisuuden henkilö – joka seisoo housut nilkoissa ja on ulostamispuuhassa. Patsas on tapana sijoittaa seimen nurkkaan kauas Jeesuksesta, Mariasta ja Joosefista – ymmärrettävistä syistä. Huumorin lisäksi patsas symboloi toivoa ja menestystä.Katalonian jouluperinteissä tuntuu olevan selkeä teema, sillä jouluisin harrastetaan perinteisesti myös kakkivia jouluhalkoja. Onttojen halkojen sisään on joulukuun kahdeksannesta päivästä alkaen työnnetty erilaisia herkkuja ja jouluaattona lasten tehtävä on hakata halkoa kepeillä ja laulaen käskeä halkoa kakkimaan ulos sen sisältämät herkut.

 

Venezuela

Joulukirkossa käymisessä ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta se, että joulukirkkoon luistellaan rullaluistimilla, on melko eksoottista suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Venezuelan pääkaupungissa osa kaduista on jopa suljettu liikenteeltä, jotta messuun menijät voisivat luistella messuun turvallisesti. Tapana on myös, että lapset solmivat narun isovarpaansa ympärille mennessään nukkumaan ja pudottavat narun toisen pään ulos ikkunasta. Aamulla messuun luistelevat ohikulkijat vetävät ikkunasta roikkuvista naruista lapset hereille. Perinteinen herätyskellokin saa jouluna siis lomailla.

 

Toivotamme ihanaa joulua juuri niiden perinteiden parissa, jotka tekevät sinun joulustasi joulun. Suomalaisia joulukirkossa kävijöitä kehotamme kuitenkin vaihtamaan rullaluistimiinsa talvirenkaat.

 

Juulia Bernhardt

Traductin markkinointiassistenttiharjoittelija, joka pitää hyvistä ja huonoista sanaleikeistä

 

Jaa